Ydinvoima - vihan hedelmä
stuxnet
5.8.2015 11:19
Kaupallisessa energiantuotannossa olevista energiamuodoista ydinvoima on syntyhistorialtaan kaikkein epäinhimillisin. Ydinvoima kehitettiin alunperin joukkotuhoaseeksi, missä tehtävässä se onnistui hyvin 70 vuotta sitten: Japanin Hiroshimaan 6.8 ja Nagasakiin 9.8.1945 pudotetut ydinpommit surmasivat eri arvioiden mukaan yhteensä noin 200000 ihmistä (lopullista kuolleiden määrää ei tiedetä vieläkään, sillä atomipommin aiheuttamat sairaudet kulkevat sukupolvelta toiselle /1/).
Ydinvoima valjastettiin kaupalliseen käyttöön 1. kerran 1956, mistä alkaen ydinvoiman yhteydet joukkotuhoaseisiin on ollut painavin syy sen käytön yleiselle hyväksyttävyydelle, vaikka ihmisille on yritetty vakuuttaa, että ydinvoimaloilla ei ole mitään tekemistä ydinvoiman kanssa.
Ydinvoima energiantuotantomuotona jatkaa luonnolle vihamielisellä linjalla. Ydinjäte 'tappaa kaiken' jopa satojen miljoonien vuosien ajan, ja on siis erittäin suuressa ristiriidassa kestävän kehityksen kanssa, enkä usko että kenellekään on tarpeen selittää, mitä seuraa siitä, että ihmiskunta tietoisesti kulkee kestämättömän kehityksen leveää ja helppoa tietä.
Näyttää tosissaan siltä, että ainoa jotenkin järjellisesti perusteltavissa oleva ydinenergian käyttö on kuin onkin sen sotilaallinen käyttö ja käyttö kokonaisten valtioiden painostamiseen.
Ydinvoima on hyvin monitahoinen vihamielisyyden hedelmä.
(Näitä tuli mieleeni luettuani odoteltuja uutisia Fortumin liittymisestä Fennovoiman rahoittajiin sopivasti päivää ennen Hiroshiman vuosipäivää, mutta se on toisen jutun aihe .)
/1/ http://hiramenome.com/2012/08/hiroshiman-atomipommimuseossa/
_____
22.3.2017: 18 Vastausta
Ydinvoima - vihan hedelmä
11
359
Vastaukset
stuxnet
5.8.2015 14:17
Hätkähdyttävä ilmiö Japanissa Fukushiman ydinvoimalakatastrofin jälkeen, 13.2.2012:
"Japanissa ydinvoiman kannattajat ovat lisänneet kierroksiaan Fukushiman onnettomuuden jälkeen. Ydinvoiman vastustus on lisääntynyt Japanissa entisestään, joten kannattajat ovat ottaneet esiin uuden aseen, kirjaimellisesti: oman ydinaseen kehittämisen."
http://yle.fi/uutiset/ydinvoiman_kannattajat_mielivat_ydinasetta_japanissa/5055118
Vihan hedelmä kylvää siemeniään omiin uhreihinsa... vai miten tuon nyt voisi selittää?stuxnet
7.8.2015 17:16
Vihan hedelmän käyttö tämän päivän politiikassa.
"Kasakka otti sen, mikä oli huonosti kiinni ja Hanhikivi on nyt kasakan pussissa
Turvallisuuspolitiikan korkeajännitys 7.8.2015 15:00 "
http://www.hs.fi/blogi/korkeajannitys/a1305975776347?ref=hs-mob-popular-latest
"Ydinaseet ovat edelleen osa tätä maailmaa, mutta eivät onneksi enää ihan niin totaalisessa mielessä. Nyt uhkana on enemmänkin uusien ydinasemaiden syntyminen ja niiden käyttö alueellisissa konflikteissa. Venäjä on myös lähtenyt mukaan tähän ydinaseiden taktisella käytöllä uhkaamiseen. Ylipäätään ydinaseet ovat Venäjälle se osa voimaa, joka sillä on edelleen supervalta Neuvostoliiton tasolla."
"Kasakka otti sen, mikä oli huonosti kiinni ja nyt on Hanhikivi kasakan pussissa. Samalla sinne pussiin sujahti Suomen energiapolitiikasta melkoinen lohkare. Kun päätöstä on ajanut äärettömän kokenut ja kovat koulut käynyt elinkeinoministeri Olli Rehn, joka vielä vajaa vuosi sitten piti hanketta järjettömänä, niin motiivin toimia Fennovoiman puolesta on täytynyt olla todella kova. Sama koskee Fortumia, jota sivusta katsottuna nöyryytettiin lujasti prosessissa. Ehkä syynä vain on se, että koska yksikään suomalainen voimayhtiö ei enää halua rakentaa ydinvoimalaa, niin se oli pakko antaa venäläisten tehdä. Mikään tiedossa oleva seikka ei kuitenkaan tunnu riittävältä perusteelta tällaiselle. Jotain lienee vielä piilossa päätöksentekoon liittyen, mutta kaikki paljastuu aikanaan."
Valitettavasti vain on niin, että piilossa olevat päätöksenteon vaiheet Fortum/Fennovoima-sotkussa paljastuvat todennäköisesti liian myöhään: kasakka otti jo omansa. Kiitos siitä kuuluu kaikille, jotka koskaan ovat kannattaneet Fennovoiman ydinvoimalahanketta.stuxnet
7.8.2015 18:19
Satu Hassin artikkelista "Sodan ja rauhan atomit" 6.8.2015
" .. Yhdestä ydinvoiman ylläpitämisen motiivista puhutaan hyvin vähän. Se on ydinfysiikan osaamisen pitäminen yllä. Ilman ydinfyysikkoja ei ole ydinaseita. Ydinfyysikot ovat harmaantumassa kovaa vauhtia. Nuoria ihmisiä on vaikea saada opiskelemaan ydinfysiikkaa, jos ydinvoimalla ei ole tulevaisuuden näkymää.
Jos tilamme ydinreaktorin ydinasemaasta, kannamme oman kortemme kekoon sen puolesta, että ydinaseet säilyvät maailmassa."
http://www.satuhassi.fi/2015/sodan-ja-rauhan-atomit/
Kuka on niin hullu, että haluaa maailmaan ydinaseita? Suomalaiset pikku pikku ydinvoiman kannattajat? Vois olla tottakin.stuxnet
21.8.2015 17:00
"Historia: Hiroshiman painajainen". TV1 maanantaina 24.8.2015 klo 19 – 19.50, uusinta sunnuntaina 30.8. klo 17.10
Yle Areenassa 30 päivää.
"Hiroshiman pommituspäivänä 6.8.1945 otettiin viisi valokuvaa aivan pommin tuhoalueen ytimestä. Niitä ei ole koskaan näytetty julkisesti ja ne ovat ainoat säilyneet asiakirjat, jotka kuvaavat Hiroshiman asukkaiden reaktioita aivan hyökkäyksen aikoihin."
Inside Hiroshima. Tuotanto: Nilaya Productions/NHK, Ranska, 2015.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/08/21/historia-hiroshiman-painajainen- massapostinosturi
Miten et osaa nähdä samalla sivulla olevaa samaa ketjua minkä kaikki muut näkevät? Onko käytössäsi jokin kopio-automaatti joka suoltaa massaposteja niin ettet itse tiedä mitään.
"Massapostinosturi"-nimerkin merkitys:
1) Sääntömafia poistatattaa sääntöjen mukaisia viestiketjuja
2) Kirjoitan (yritän kirjoittaa) niitä uudelleen.
Massapostilla Sääntömafia siis tarkoittaa maassauudelleenkirjoituspyyntöjä.
Lisätietoa Sääntömafiasta googlaamalla:
sääntömafia site:suomi24.fi
Tiedoksi @Suomi24 @Aller- massapostinosturi
stuxnet kirjoitti:
"Massapostinosturi"-nimerkin merkitys:
1) Sääntömafia poistatattaa sääntöjen mukaisia viestiketjuja
2) Kirjoitan (yritän kirjoittaa) niitä uudelleen.
Massapostilla Sääntömafia siis tarkoittaa maassauudelleenkirjoituspyyntöjä.
Lisätietoa Sääntömafiasta googlaamalla:
sääntömafia site:suomi24.fi
Tiedoksi @Suomi24 @AllerKopion kopio ketjuja riittää. Vihertrollin toistuvaa palstalle kuulumatonta skeidaa
- ruxnet
Eipä ole päätä eikä häntää tässäkään ketjussa.
- youmustknowwho
Sikailuviestiesi seuraus. Plus muutama valvojien turhaan vaivaaminen.
- ruxnet
youmustknowwho kirjoitti:
Sikailuviestiesi seuraus. Plus muutama valvojien turhaan vaivaaminen.
Ei sikailua vaan valheiden oikaisua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,794323Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt182776Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242658Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod162455Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1122424Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1112214Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992161Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6282014MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141965Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka321776
